Bussi joka menee yliopistolta ruokalaan oli jo lähtenyt pysäkiltä ja odotteli valoissa. Juostaan kaverin kanssa huitoen bussia kohti, mutta kuski huitaisee kieltävästi kättään. Käännytään harmistuneina pois kun kuulemme bussin ovien avautuvan ja kuskin huutavan jotain. Astumme bussiin ja kuski toteaa ihmeissään "minähän vaan heilutin teille takaisin!".
Nyt kun italialainen kämppikseni on Argentiinassa, on myös tämän kissa muualla hoidettavana. Kaikki asunnossamme on helpottuneita, sillä omistajan edessä söpöä näyttelevä "pikku-kisu" on oikeasti ilkeä katu-mirri. Ensin se kiehnää ja vaatii silityksiä ja sitten yhtäkkiä raapii käden verille. Olemme kaikki kokeneet saman. Se hengaakin sisäpihan pörröturkkisten kovisten kanssa. Olen jo vainoharhainen kotona liikkuessani, ja yksikin aamu luulin kissaksi ensin kenkiä ja sitten maitopurkkia.
Viikko sitten menin taas etsimään vastausta omituiselle ihottumalle. Ensimmäisessä sairaalassa lääkäri oli ilmiselvän kyllästynyt työhönsä todeten vain: "käytä tätä rasvaa, kuukauden päästä helpottaa, ehkä... ai antibiootteja, selvä, ota niitä jos haluat, kuukauden kuuri!". Päätin etsiä toisen lääkärin, ja sellainen löytyikin ihan nurkilta. Luulin meneväni johonkin yksityiselle klinikalle, mutta löysinkin itseni vaihtoehtoisesta sairaalasta maahanmuuttajille. Italiassa lääkärien on lain mukaan ilmoitettava poliisille jos potilas on laittomasti maassa. Odotushuoneen seinille oli kymmenillä eri kielillä kirjoitettu lappuja, joissa luvattiin ettei ketään ilmoiteta poliisille. Vuorolappuja jakeleva mies otti työnsä erittäin rennosti ja totesi jokaiseen kysymykseen "odotappas vain vuoroasi". Seuraavan vuoron tullessa alkoi mies luetella numeroita huutamalla kaikki samaan litaniaan, jolloin numeronsa kuulleet pomppasivat samaan aikaan pystyyn ja alkoi kilpajuoksu kohti lappumiehen työpöytää. Välillä joku kyllästynyt vuoroaan odottava asiakas pyrki jonon ohi koputtelemaan huoneiden ovia. Oman vuoroni vihdoin saapuessa kohtasin aavistamani ongelman Eurooppalaisen sairaanhoitokortin kanssa. Juostiin sitten ylösalas ja edestakas puolisen tuntia ellei enemmänkin, kunnes pyysin saada itse täyttää virkailijan puolesta kyseisen lappusen. Odottelin vielä vuoroani kassalle ja lopulta itse lääkärille, joka oli onnekseni todella mukava. En saa syödä tomaattia, parmesaania, ananasta, mansikoita, pähkinöitä tai tulisia ruokia kunnes ihottuma häviää. Lopuksi etsin vielä uloskäyntiä jonkin aikaa, sillä pääovi oli tällä välin suljettu, ja kuulin erään virkailijan kauhistuneen huudahduksen "vieläkö sinä täällä olet!?!".
Torino Molen huipulta nähtynä. Sumu ei onneksi yllä Roomaan asti.
Ylipisto "bruttissima"
Marta ja omituiset kiivit
Elokuvamuseossa Molen sisällä
Surullinen Tefnut-jumala egyptiläisessä museossa
Biellassa oli kylmä
Otin vähän lomaa yliopistolta ja lähdin Torinoon muutamaksi päiväksi parin kaverin kanssa. Torinossa oli kylmää ja sumuista, mutta mukavan rauhallista. Liikenne ei ole kaaosmainen ja kaupunki inhimillisen kokoinen, joten pyörä on kätevä kulkuväline. Torino on nykyään tärkeä yliopistokaupunki, "uusi Bologna", ja tunnelmaltaan paljon välittömämpi kuin kylmä Milano. Torinon tunnusmerkissä Molessa on elokuvamuseo ja kaupungista löytyy myös toiseksi suurin egyptiläinen museo Kairon jälkeen. Kävin myös Biellassa ja pelästytin vanhoja tuttuja, jotka tapasin sattumalta. Aurinkoa ei pahemmin näkynyt, edes vuorilta, jossa käytiin Martan parin kaverin luona sumun keskellä uinuvassa pikkukylässä.
