Viaggio in Umbria

kahvilla Assisissa

Assisin puolet kaupunkia kattava kirkko

Spoletossa palloa pelaamassa

Spoleton vaatimaton akvedukti

kaverin perheen talolla Spoleton maaseudulla

oliiviviljelmät

oliivi

toinen oliivi

Kuvia Umbrian reissulta helmikuun lopulta, käytiin Assisissa, Perugiassa (josta mulla ei olekkaan kuvia) ja Spoletossa. Oltiin neljällä autolla liikkeellä ja heti ensimmäiseksi Roomasta lähdettyämme kaikki tietysti eksyivät toisistaan. Löysimme toisemme lopulta Assisissa, pienessä hiekan värisessä kylässä vuoren rinteellä keskellä Umbrian mäkistä maaseutua. Assisin kirkko on kooltaan suhteellisen suuri kylään verrattuna, noin puolet koko kylästä. Illan vietimme Perugiassa, Umbrian pääkaupungissa, sekin vuoren rinteellä, keskellä Apenniineja. Perugiassa on ulkomaalaisten yliopisto ja se on kuuluisa myös suklaastaan (ne sinisessä paperissa olevat suklaakonvehdit, joissa on mietelause sisällä, Baci Perugina). Kaupungin kaduilla on myös rullaportaita siellä täällä helpottamassa kulkemista mäkisessä keskustassa. Seuraavana aamuna lähdimme Spoletoon, pikku kylään maaseudulla, jota koristaa mahtipontinen akvedukti. Mentiin sitten grillailemaan kaverin vanhempien oliiviviljelmille.

Paikasta A paikkaan B

Aasian puolella teellä

Sininen moskeija ja pään pesupaikka

Yliopiston ruokala, ateria 25 snt

Malla yliopistollaan

Lentävä halvapurkki

Porkkanamehua

Helmikuu oli vähän hektinen, Istanbulista palattuani menin pariksi päiväksi Perugiaan ja Roomaan palattuani muutin samana iltana uuteen asuntoon. Nyt asun San Giovannissa, tosi mukavassa korttelissa Colosseumin itäpuolella. Brasilialaisen kaverini Floran poikaystävä palasi Brasiliaan ja minä ja bulgarialainen kaverini Raliza muutettiin tilalle. Asunnossa on kaksi makuuhuonetta ja yhdistetty keittiö-olohuone, jaan huoneen bulgarilaisen kaverini kanssa. Mukava kokeilla vähän eri aluetta, Trastevereen verrattuna San Giovannissa tuntuu aidompi Rooman syke: Trasteveren kansoittaa päivisin turistit ja iltaisin puoli Roomaa.

Päätin aloittaa taas juoksemisen. San Giovannissa ei valitettavasti ole renessanssin aikaista puistoa missä lenkkeillä, mutta lähdin juoksemaan summamutikassa valittuun suuntaan. Viiden minuutin jälkeen löysin puiston, mutta harjattuine hiekkateineen se ei vaikuttanut hikilenkkeilyyn soveltuvalta. Jatkoin eteenpäin ja olin jo suuntaamassa Circo Massimolle antiikin hevosia imitoimaan, kun näin tiellä juoksevan lenkkeilijän. Tämä neuvoi tien Circo Massimon viereiseen puistikkoon, joka olikin täynnä lenkkeilijöitä.

Viime sunnuntaina heräsin helikopterin pärinään. Berlusconi esiintyi kotikadun toisella puolella San Giovannin jättimäisellä piazzalla. Konsertissa laulettiin "You're simply the best" ennen herran puhetta. Berlusconi tarjosi ilmaisen metron koko kaupungille esiintymispäivänään, helikopterit pörräsi ja carabinierit päivysti aseineen joka kadunkulmassa. Tästä syystä en poistunut kotoa koko päivänä.
On kyllä mahtavaa matkustaa ilmaisella metrolla yhden päivän (että pääsee Berlusconia katsomaan) ja seuraavana päivänä taas jäädä pois ylitäydestä aamun bussista, odottaa seuraavaa vain huomatakseen saman tilanteen, ahtautua vain puoliksi aukeutuneesta ovesta sisään muiden mulkoilusta huolimatta ja kuitenkin myöhästyä. Taitaa olla poliitikot aivan tietämättömiä että Roomassa on joskus pieni liikenneruuhka. Usein koko risteys pysäytetään kun jonkun poliitikon/rikkaan henkilön/mafioson autosaattueen pitää kiiresti päästä lounaalle. Carabinierit pääsee huristamaan täysiä mopoillansa ja koko kaupunki odottaa.

Uusi lukukausi alkoi ja kurssit vaihtui. Latinan kurssi jatkuu, lisänä on italian kirjallisuus 1900- luvulla, kulttuuriantropologia ja huhtikuussa alkaa dokumenttielokuva. Antropologian kurssi on mahtava, luennoitsija on suht kuuluisa italialainen antropologi, joka todella tietää miten pitää mielenkiinto yllä luennoilla. Koko sali nauraa vedet silmissä esimerkeille todellisesta elämästä antropologisesta näkökulmasta katsottuina, ja alamme olemaan kaikki valmiita omistamaan elämämme suvaitsevaisuuden lisäämiseen maailmassa.
Kirjallisuuden luennoitsija sen sijaan saa huonoina päivinä vereni kiehumaan. Yleensä luennon ensimmäiset 15 minuuttia tuijotan proffaa hölmistyneenä yrittäen ymmärtää mitä kieltä tämä yrittää artikuloida. Joillakin on mykistävä tapa nielaista puolet sanoista, ja kaiken lisäksi venyttää joka toista sanaa "maaaaaa diciamo cheeeeeee forseeeeee ehmmm abbiamo trovatooooooooooo...".
Lopetin italialaisen teatterihistorian kurssin, kun professoria kiinnosti luennon sijaan pitää puuduttavan pitkä taiteellinen monologi, jonka avainsanat ja johtopäätökset jäivät AINA hiljaiseksi mutinaksi. Huomautan että myös italialaiset opiskelijat loivat toisiinsa kummaksuvia katseita ja ympärilläni kuului kokoajan kommentteja tyyliin: "mitä se sanoi?" "en mä vaan tiedä". Ja professori tuijotteli kattoon mumisten. Luentojen päätteeksi yritin aina päästä herran puheille kysyäkseni opintopisteistä, ja sain juosta tämän perässä pitkin käytäviä herran välillä suvaiten vastata maallisiin kysymyksiini.